Viisikymmentä vuotta kirjoja jäljennettiin pääasiassa käsin ensin siannahkaisen ja myöhemmin sinkkisen kirjoitustaulun ja naskalin avulla. Pistekirjoituskoneita oli Suomessa kyllä ollut jo 1910-luvulta asti. Ensimmäinen tieto koneella jäljennetystä kirjasta on vuodelta 1912, jolloin Jalmari Törmä tarjoutui jäljentämään koneellaan Kalevalan. Kirjoituskoneet olivat kuitenkin harvinaisia ennen 1930-lukua. Vuonna 1938 yhdistys osti Saksasta Picht-merkkisiä pistekirjoituskoneita sosiaaliministeriöltä siihen saamillaan varoilla. Muualla Euroopassa pistekirjoituskoneet olivat jo yleisessä käytössä. Seuraavana vuonna Hans Brummer lahjoitti vielä 10 konetta, jotka olivat edelleen käytössä 1950-luvun lopulla. Käsin jäljentäminen kuitenkin jatkui vielä. Seuraavassa kuvaus yhdistyksen tuotteliaan työjäsenen Anna Blomqvistin työstä:

"Pöydällä on pieni Picht-merkkinen sokeainkirjoituskone, tuskin pienimpien matkakirjoituskoneitten kokoinen ja muutenkin kovin yksinkertaisen näköinen. Siinä on ainoastaan 6 näppäintä, jotka vastaavat 6-pisteiseen pohjakaavaan perustuvan Braillen systeemin tarvetta (...) Telalle kierretään 33 x 27 cm:n kokoinen, vahvahko paperiarkki, johon mahtuu 28 pistekirjoitusriviä, joista kuhunkin sanojen välit mukaan luettuina 26 pistekirjainta tai merkkiä. Paperin täytyy olla erikoisvalmistetta, jotta pistekuviot pysyvät siinä koholla sormin luettavissa. Apuvälineinä on kirjoituskoneen vasemmalle puolelle sijoitettu kalteva Ryhti-teline, jolla kirjoitettavana oleva tekstikirja lepää lehdet aukeaman aukipysymiseksi omatekoisilla pahvipihdeillä sopivasti kiinnitettyinä, sekä tietysti asianmukainen työlamppu."