Voidakseen hankkia pistekirjoja Kirjoja sokeille -yhdistys joutui turvautumaan aikaa ja tarkkuutta vaativaan käsityöhön, kirjojen jäljentämiseen käsin kirjain kirjaimelta. Pistekirjojen painattaminen oli aivan liian kallista, koska painosmäärät olisivat jääneet mitättömän pieniksi ostajien puutteessa. Lukutaitoisia näkövammaisia oli vähän ja heistäkin valtaosa oli liian varattomia hankkiakseen kirjoja. Sokeain kirjastosta muodostui korvaamattoman arvokas uniikkikappaleiden kokoelma.

Jäljentämisessä käytettiin aluksi kirjoitustaulua, jonka pohja oli tehty paksusta siannahasta. Pohjaan naputettiin kirjainten paikkoja varten suunnikkaita, jotka muodostuivat kuudesta pisteestä Braillen kirjoitusjärjestelmän mukaisesti. Liikkuvan puukehyksen avulla tauluun kiinnitettiin paksu paperi. Kehyksessä oli liikkuva viivotin, joka oli jaettu suunnikkaisiin. Pisteet lyötiin paperiin käyttämällä naskalia (pryl) 1, jonka päähän tähdättiin vasaranisku. Iskun oli oltava tarpeeksi luja, jotta paperiin muodostui selvä piste, mutta toisaalta oli varottava paperin rikkomista. Koska pisteet kirjoitettiin syvennyksinä, oli teksti kirjoitettava oikealta vasemmalle. Virheiden korjaaminen oli hankalaa ja unohtuneiden merkkien lisääminen mahdotonta. Työ vaati taitoa, mutta oli varmasti helpompaa kuin monet sen ajan naisten harrastamat monimutkaiset käsityöt.

Kirjojen jäljentäminen käsityönä ei ollut suomalaisten oma keksintö ylivoimaisten painokulujen välttämiseksi, vaan samaan työtapaan oli turvauduttu muissakin maissa. Esimerkki saatiin Ranskasta.